keskiviikko 13. marraskuuta 2013

DIGIPÄIVÄNÄ TEHTYJÄ OPPILASTÖITÄ II


1.4  Luvian historiaa
 

Luvia on ollut asukkaita jo keskiajalta asti, mutta Luvian kunta on perustettu vasta vuonna 1870.
Luvia on merenrantakunta, joten kalastus on aina ollut tärkeä elinkeino. Purjelaivakaudella Luvia oli suomen merkittävimpiä laivan rakennuspaikkakuntia. Laitakarissa rakennettiin kaljaasi Ihana käyttäen perinteisiä keinoja, perinnelaivayhdistyksen toimesta.








1.5 Luvian kirkko



     Luvian kirkko on rakennettu vuosina 1908-1910  vanhan puukirkon tilalle.   Josef Stenbäckin suunnitteleman kirkon  tyylisuunta on kansallisromantiikka, mutta siinä on myös jugendin piirteitä.  Ristikirkon materiaalina on käytetty punaista hiekkakiveä, joka on louhittu Krapelnummella. Istumapaikkoja kirkossa on noin 650. 
   Luviasta  tuli itsenäinen seurakunta kirkon valmistumisen myötä 1912. Kirkko on remontoitu vuonna 1963. Luvian kirkon ensimmäiset urut valmistettiin  1912Kangasalan urkutehtaalla. Urkuja laajennettiin vuonna 1957. Nykyiset urut ovat saman tehtaan 1968 valmistamat, jotka siirrettiin Vantaalta Luvialle vuonna 2000.
   Kirkon arvokkaimmat taideteokset ovat kaksi keskiaikaista puuveistosta, Luviamadonna, joka esittää Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta. Toinen veistos kuvaa Pyhää Annaa. Alttaritaulu on Ilmari Laupiksen 1912 maalaama Jeesus ilmestyy opetuslapsille Getsemanetin järven rannalla.
  Kelloja on kaksi kappalta, vanhempi kelloista on rakennettu Tukholmassa 1754. Uudempi on hankittu Hollannista 1991. Kirkon eteisessä on Tuomo Salosen vuonna 1999 veistämä vaivaisukko. Yksi kirkon kattokruunuista on 12-haarainen ja tuotu Karjalan Hiltolan kirkosta vuonna 1774.




1.6  Säpin majakka

Säpin majakka sijaitsee Luvian saaristossa, Säpin saarella. Saari on tunnettu sinne istutetuista villi-lampaista ja mufloneista. Säpin majakka valmistui vuonna 1873. 
   Säpin majakan on suunnitellut Axel Hampus Dahlström. Majakan korkeus on 28 metriä. Säpin majakka automatisoitiin 1962. Säpin saarella on lintuasema, joka kuuluu Porin lintutieteelliselle yhdistys ry:lle. Säppi - Selkämeren loisto on vuonna 2008 julkaistu kirja jonka aineiston koonnut ja kirjoittanut Lasse Wahlroos. Säppiin tehdään risteilyjä monta kertaa vuodessa. Majakkasaarelle on tehty myös radioamatöörien viestitysmatkoja. Säppi kohosi merestä noin vuonna 900.
   Majakan rakentamisessa ja valmistelussa kesti aika kauan. Säppi on hieno majakka.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti